Tunnisteet

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kaksi aasia

Moikka.
Täällä on moni kirjoittanut eräästä kadotetusta blogi-sivustosta, mutta lisä ei varmaan haittaa. 
Minäkin harmittelin matkoilta tullessani, että ne olivat tyystin lopetettu.
Olin miettinyt hauskoja aiheita ja ottanut kuvia juttujani varten, mutta palattuani reissusta kaikki oli poissa. En ehtinyt kaikkia edes tallentaa itselleni, enkä lukea viimeisiä saamiani kommentteja. 
Kirjoitin sinne parit kyselyt, mutta sain vastauksiksi varmaan ihan samoja, mitä te muutkin, paitsi tähän viimeiseen ei ole vastattu. Laitan siitä lähettämästäni kirjeestä kopion (nimen vain muutin ek:si).
Painotin nimenomaan tuota, että olin ostanut koko paketin ja hyväksynyt että he voivat muuttaa sivuja, mutta mielestäni eivät olisi saaneet poistaa osaa olennaista sivustoa. Olisivat edes antaneet mahdollisuuden itse poistaa ja tallentaa.
Kokeilen osaanko tänne liittää kuvaa ja musiikkia, jes siinä on kaksi aasia :DD

Mitenkähän tän musiikin kanssa pitäisi toimia 
 

Ja tässä kopio kirjeestäni, oikein mukavaa pikkulauantaita.

"Hei taas.
Haluan vielä tuoda ajatukseni julki, sillä en pidä itseäni noin yksinkertaisena kuin tuosta vastauksestanne annatte ymmärtää.

Tuo muistutus: siinä olen samaa mieltä että olen hyväksynyt säännöt, mutta tottakai tuo noin jyrkkä muutos harmittaa.
Toisaalta jos on ostanut koko palvelun ja siitä poistetaan tärkeä olennainen ja näin huononnetaan yhteydenottoja, niin onhan asiallista sitä kysyä.
Varsinkin kun siitä ei edes yleisesti varoitettu, mikä olisi ollut Teiltä hyvin kohteliasta käytöstä, vaikka säännöissä sanotaankin Teidän oikeudestanne muuttaa palveluita siitä ilmoittamatta.
Siis muuttaa, mutta ei poistaa, se on minusta eri asia.

Parannusehdotuksena kuitenkin toivoin, että kuviin olisi saanut tekstit takaisin, sillä sehän on todella tärkeää etsiessämme sopivaa kumppania tämän deittisivuston kautta.
Nythän kuvat ovat vain arvuuttelua mitä ja mihin ne liittyvät.

Muistutatte vielä, että (ek) on pääasiallisesti deittisivusto, näin on ja olen kertonut hyvin laajasti tästä moneen tahoon ja kehunut näitä sivustoja juuri tuon blogin ansiosta, että kuinka hieno asia se on ja miten hyvin sitä kautta pääsee tutustumaan ja löytää mieluisen kumppanin ja kuinka me järjestämme yhteisiä tapahtumia, joissa on mahdollista tutustua toisiin sinkkuihin, sillä monelle on vaikea järjestää yksittäisiä treffejä.

Tätä (ek) uudistumista voisi verrata vaikkapa äänilevyyn, jonka tilaan netistä, mutta jossa ei kerrota, ettei se levy toimi juuri minun DVD-soittimessani.

No, tulihan tässä hiukan purettua pahaa mieltäni, sillä olin matkallani ottanut kuvia ja miettinyt hyviä aiheita blogiini, jotka olivat hyvin suosittuja, sillä niitä luki todella suuri joukko.

Sanon vielä senkin, että tuo blogisivusto sopii erittäin hyvin nimenomaan deittailuun, sillä jos sitä sivustoa ei olisi ollut, en minäkään olisi löytänyt täältä mieluista ystävää.
Nyt löysin ja nimenomaan blogisivuston kautta, joten KIITOS siitä ja hyvää talven tuloa.

Toivon että ymmärrätte tämän vuodatukseni ja kehittäisitte sivustoja edelleen.
Jotain käytännön juttujakin oli huonontunut tai tullut epäselväksi, mutta ehkä se on vain käyttäjän vika, siis omani."

10 kommenttia:

  1. hieno valitus ek:lle! minäkin olen heitä pommittanut..nythän sivusto on kuin mikä tahansa ILMAINEN deittipalsta, ei mitään mistä kannattaa maksaa.

    VastaaPoista
  2. TT, osataanhan mekin pommittaa takaisin, pitäkööt juttunsa, uutta jäsenyyttä eivät saa meiltä keltään, uskoisin niin.

    VastaaPoista
  3. Asiaa kirjoitit..niinkuin meistä jokainen on pommittanut niin paljon, että ollaan varmaan jo mustalla listalla. Pirullisen tempun tekivät meille. Eivät ainakaan ystäviä saaneet.

    VastaaPoista
  4. Älysin lähteä ajoissa,vaikka tarkoitus olikin vain hetkeksi poistua.Nyt ei enää tarvitse harkita!Sinneppähän jäivät omatkin,tallentamattomat juttuni,mutta eipä ne nyt niin kaksisia olleet.Runot,jotka aina juuri siinä kulloisessakin hetkessä ja tunnelmissa väsäsin tosin katosivat myös ja sitä vähän suren.
    Luulenpa,et firma piankin huomaa mokansa,kun asiakkaita siirtyy muualle.
    No,meillä on täällä tämä yhteys ja muutenkin.Miitinkejähän jatketaan,tavalla tai toisella,vai mitä?!!!!

    VastaaPoista
  5. Kyllä ylläpito on saanut varmaan paljon postia, minulla on kaikki kirjoitukset tallessa ja vielä irrallisella kovalevyllä. Ei sinne enää kannata maksavaksi jäseneksi mennä, minulla on kyllä paljon aikaa jäljellä, sillä ostin koko vuoden kerralla.......

    VastaaPoista
  6. Kepa, eikö musta ooki hyvä väri, olkoon se taustaväri ja jääköön menneeseen ja kudotaan tänne niitä uusia kirjavia raitoja. Käyn vielä joskus kurkkaamassa siellä, mutta tylsää on.

    Syysmyrsky, tottakai miitinkejä jatketaan. Päivällä löysin jollakin google haulla ( en enää löytänyt) Plätty-aiheisia blogeja, joissa oli aika pitkälti kirjoitusta ja viittaus e-kontaktin blogeihin. Oli erään blogikirjoitus viime talvelta, jota en ollut edes lukenut. Niissä oli kirjoittajien nimimerkit. Tallensin ne itselleni kuitenkin. Kyllä täällä bittiavaruudessa jotakin säilyy, vaikka ne muuten olisi poistettu.

    Polaris, kiva kun sinäkin löysit tämän. Postia ovat varmasti saaneet ja niillähän on uusi toimintokin; "Lähetä vinkki", siis ystävillesi. Mainitsin siitä P:lle että arvaapa tekikö mieli lähettää ystävieni sähköposteihin vinkkiä ja kehottaa liittymään jäseneksi, niin tämä P oli hokannut ja lähetti vinkin ylläpitäjien tytöille itselleen. :D
    Minä aioin tallennella ajan kanssa ja kommentteineen, kun tulen matkoiltani, mutta sehän jäi.

    VastaaPoista
  7. heippa Lättysein kyllä oon minäkin lähettänyt kitkerästi savuavia viestejä, lisäksi tavannut suomen lakia, tekijän oikeuksia ja lopulta löynyt itseäni vuorotellen koraanilla ja raamatulla päähän.Ei mitähän apuva mistään vaikka löis halolla päähän.Tähtiä vaan silmisä loistaa, pitäskö valittaa EU,n direktiivien valvojille?
    No toisaalta nyt kun pidämme yhteisen ek monttubileiden päivät 24-26 pv siellä lossivahdissa, niin ehkä päästämme tämän itsevaltiaan uimaan yksin kohti äärettömyyttä. Jäsenyyteni päättyy lokakuussa, ehdin hyvästellä ne jäsenet, jotka eivät ehkä tule tänne. Tämähän on parempi. Näin blogia ajatelen.Ne ei anna pistää tätä osoitetta profioilin mutta lähetetään viestinä ja kutsutaan kaikki tänne. Hei se ois hyvä.
    näkymisiin.

    VastaaPoista
  8. Näin me tehhään, mutta mitä mieltä olet tuosta erosta "muuttaa" ja "poistaa"? mitä lakikirja siitä sanoo? Ei heidän säännöissään puhuta, että niillä on oikeus poistaa (ostettua siis), paitsi jos on kirjoittanut loukkaavaa ym. sellaista. No, eipä muakaan enää siellä kiinnosta pyöriä, käyn kyllä joskus kurkkaamassa, onko viestejä. Mulla päättyy kans lokakuussa.
    Miitingistä en ole vielä ihan varma, pääsenkö, mutta ehkä perjantaina, luultavasti lauantaina pitää olla jo täällä.
    Heisulivei.

    VastaaPoista
  9. Hei kaikille. Samat on nurinat mullakin. En kerennyt blogejani tallentaa,,, ostin juuri uuden kovalevyn johon blogit sekä kuvani oli tarkoitus siirtää. mutta sinne menivät E-pasketin roskiin. ett' silleen. Lokakuussa loppu maksettu aikani ja eiköhän se riittäne siinä formaatissa. Lähetin ylläpitäjille asiallisen viestin. Heiltä tuli aikasten tyly vastaus. Mun on varmaan jätettävä miitinki väliin, sillä vaukralaiset muuttavat 29.9 talooni. Se on saatava ennen sitä asumiskuntoon. 'la-paloma'

    VastaaPoista