Tunnisteet

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Oodi järvelle




On syksy, aika, jolloin olen syntynyt, aika, jolloin menetin mieheni, kummipoikani, yhden hyvin läheisen ystävän ja nyt jälleen kerran sain kuulla läheisen tuttavan poismenosta.

Vaikka syksy on tuonut haikeutta ja surua, niin on se tuonut myös iloa, energiaa ja uutta elämää.

Olen kuitenkin syksyn ihminen, vaikka nautinkin kesän lämmöstä ja kevään tulosta, joka aina kuluu liian nopeaan, ei ehdi kaikkia valmisteluja tehdä kesää varten, mutta syksy on minulle jotenkin täyttymisen aikaa. Kerään ravintoa pakastimeen ja tallennan kesäaikaa sydämeeni, jotta jaksan kestää talven tuiskut.

Olen aina rakastanut luontoa, varsinkin sellaista, jossa on vesistöjä. Nuoruudessani oli Kiiminkijoki lähellä kotiani ja siellä meillä oli oma pyykkiranta, Raahessa on sydäntä lähellä meri, josta olen paljon kirjoitellut ja laulanut. Nyt kahtena kesänä, uuden ystäväni myötä olen saanut läheltä seurata järveä ja olen mykistynyt sen kauneudesta ja kuinka se elää ja muuttuu eri aikoina, se on uskomatonta.
Tuolla mökkirannassa, Keski-Suomessa mieli rauhoittuu ja voin olla onnellinen.

Vaikka sanotaan, että ”kell´onni on, se onnen kätkeköön”, mutta tätä luonnon kauneutta haluan jakaa, sillä sitä on riittämiin ja se lisääntyy jaettaessa. Jos yksikään Teistä lukijoistani saa näistä kuvista mitään onnenpipanoita, niin se on tehnyt tehtävänsä.

Nuo kuvat ovat kaikki tämän kesän (paitsi kaksi ensimmäistä ovat viime kesältä) otoksia mökkirannasta katsottuna.
Poikani ja pojan tytär (13v) veivät illalla yhden verkon veteen ja aamulla oli kalansaaliina kuvassa oleva kahden kilon kuha sekä viisi lahnaa.

Musiikkia yritin löytää sopivaa ja löysinkin tällaisen rauhoittavan ja kauniin laulun.
Sopii vaikka hyvän yön lauluksi, joten nukkukaa yö rauhaisasti ja antakaa silmien levätä järvimaisemassa.

Järvikuvamaiset olkaa hyvä:


















Kuukin heijastuu veteen, huomaatko?











16 kommenttia:

  1. onpa hieno kuvasatsi, kiitos plättynen! toinen toistaan upeempia, ajattelin valita parhaan, mutten osaa!

    mä rakastan kanssa vesimaisemia- oon syntyny järven rannalla ja ollu paljon isolla järvellä, päijänteellä, aikoinaan, ja päijännettä oon kaivannu kun olen muualla asunut. nyt näkee sitten merta siellä pohjoisemmassa ja monia jokia!

    VastaaPoista
  2. On on.. kauniita on..

    Vesi, tuli ja maa ovat elementtejä, joita rakastan.
    Kiitos kauniista kuvasarjasta ♥

    Huomaatko, nyt saa kuvia bloggerissa selata aivan uudella tavalla... edistystä..

    Hyvää syksyä ja kivoja syyskuvia odotellessa.. Ullis

    VastaaPoista
  3. TT,En minäkään osannu valita näistä parasta kuvaa, sillä aina oli mahtava tunne kuvaa ottaessa, että miten voi olla noin hienoa.

    Ullis, huomasin sen minäkin, on hyvä edistysaskel, joskus kun parantavat sivuja, niin meneekin huonommaksi.
    Taidan vielä laittaa ihan kesäkuviakin - ehkä.

    VastaaPoista
  4. Plätty, silmäni sumeudessaankin ihastuivat.
    Käytin hyväksi Mustikselle annettua lupa, vaihdoin kesäisen saarimökin kuvan tilalle kuvan no 4, uudeksi taustakuvaksi päätteelleni.

    Siinö ajatus levähtää, mieli miettii ja sielua kuljettaa. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä vaan ystäväni peequu, mukava kun pidit kuvistani.

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan upeita kuvia olet ottanut!

    Mukavia syksyisiä päiviä teille molemmille!

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita tunnelmakuvia Plätty.. Joskus kuvaa ottaessa ajattelee, että voi miten ihana tunnelma, mutta sitten kuva onkin ihan plätsis:) toisaalta joku taas saattaa onnistua yli odotusten.. Minulla on vain kännykkä, jossa on se 5 megapikseliä,(kännykäksi ihan hyvä) mutta silti oikealla optiikalla ja resoluutioilla saisi varmaan ihmeitä aikaan.

    Syksyn haikeuteen halaus ja onhan tämä syyskuu hienoa aikaa, olen ollut aina syyskuuihminen mutta nykyään käy kaikki, paitsi eivät kamalat pitkään jatkuneet kaatosateet ja liukkaat jäiset kaljamat, niistä en tykkää..

    VastaaPoista
  8. Kiitos marizan, samoin sinulle, eikös sulla ole joku etelän matkakin edessä taisin lukea jostain.

    Eihän mullakaan ole kuin kännykkä, Mustis, sillä nämä on räpsitty, kohde on ollut hyvä ja käsi vakaa:D
    Kiitti hallauksesta, se tekee mukavaa, ku tulin nyt yksin tänne ja kaveri jäi mökille. Menen taas 1 pv. sinne ja sitten tullaan yhdessä.
    En minäkään noista sateista perusta ja liukkaat kaljamat ovat kauhistus, kun muutenkin saan varoa, etten kaatuile, kun toi jalka joskus pettää.

    VastaaPoista
  9. Oletpa ottanut toinen toistaan kauniimpia kuvia. Vaikea on valita just se kaunein. Enkä siis valitsekaan.

    Näkee että olet nauttinut sekä järvelläolosta että kuvaamisesta.

    VastaaPoista
  10. Orvokki, niin ja muustakin oon nauttinu:D ainakin saunoista, ihana pieni pihasauna ja toinen sauna päärakennuksessa, uimassa kävin vielä reilu viikko sitten, mutta kun pikkuinen köhä iski, niin nautin muuten vaan näköalasta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos 'vedenjakajalle', Plättyselle. On merta käytössäsi ja järveä, kauniita otoksia, joista kuva 11 on ihana mielestäni, sumupilvet väistyy ja on tyyntä.
    Saat olla onnellinen kaikesta tästä hyvästä.Terveiset kaverillesi.Olette hieno laulupari.

    VastaaPoista
  12. Kiitti Anjuusa, mää oon onnellinen. Sumupilviä tulee, mut onneksi ne aina välillä väistyy.

    VastaaPoista
  13. Ihastuttavan energiselle, iloiselle ja suloiselle laulajattarelle jonka laulua olen saanut kuulla livenäkin , haluan tarjota tunnustuksen ja ystävyyteni. sivulla pieniä sanoja. Käy kopioimassa kuva ja toimi kuten haluat. Toivotan iloista syksyä onnea ja iloa pimeisiin iltoihin, hauskoja laulumatkoja ystäväsi kanssa ja kaikkea mahdollista hyvää..

    VastaaPoista
  14. Heips! Kauniita kuvia keskisuomalaisesta järvimaisemasta! Todentotta siellä on kaunista, niinkuin Keski-Suomen kotiseutulaulussakin sanotaan. Omat kuvani olen näpsinyt myös keskisuomalaisen järvimaiseman reunamilta, joka on omaa sielunmaisemaani.
    Upea kuvasarjasi sai hymyn ja kesäiset muistot. Myös syksynlapsi...

    VastaaPoista
  15. Kiitos Aikis ruusuita (sekö kuva mun piti kopsata, mää oon niin töpsö näissä asioissa:D) ja toivotuksista.
    Värikästä, onnellista ja terveellistä syksyä Sinulle myös Aiku

    VastaaPoista
  16. Kiitos anja, kiva kun saan uusia vierailijoita. Kävin pika pikaa sinunkin blogissasi, pitää toisella kertaa tutustua tarkemmin, oli hauskasti kertoiltu, nyt pitää mennä levähtämään kun on tullut valvottua kahtena iltana noissa karaokekisoissa ja oli vieraita, ei vanaha ennää jaska:D

    VastaaPoista