Tunnisteet

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Virta venhettä vie


Villikilin kileille maistui juhannuskoivut
Auringon lasku järvellä Juhannuksena 2012


Elämä on kuin vesistö, mistä se alkaa, mitä kaikkea on välillä ja mihin se päättyy?










Pisaroista, lähteistä, pienistä noroista, ojista ja puroista muodostuu iso joki koskineen ja erilaisine pyörteineen, mutkineen päätyen yhteiseen mereen.
On akanvirtaa, nivaa, suvantoa, köngästä, vuolletta, pudasta, sahia, suistoa ja särkkää ym. ym. lehmänselästä lähtien, kuitenkin joella on päävirta, joka johdattelee perille.

Meidän elämämme kulkee samanlaista mutkittelevaa, välillä kivikkoista, välillä upottavaa ja huonokuntoista, välillä sileää asfaltoitua tietä, joskus eksymme varsinaiselta polultamme toivoen että löydämme jälleen oikean suunnan ja päämäärän.

Omassa elämässäni on ollut monenlaista myllerrystä, niin iloa kuin suruakin. On ollut paljon harrastuksia, jotka ovat antaneet iloa, on ollut ystäviä, läheisyyttä, joilta olen saanut tarvittaessa avun, olen saanut nauttia luonnosta ja niin monista asioista, ettei sanat riitä kertomaan.

Osaammeko aina edes antaa arvoa tälle kaikelle, osaammeko olla kiitollisia vai olemmeko vain valittajia ja nurisijoita pienistäkin asioista ja vastoinkäymisistä?

Tämä kevät ja alkukesä on ollut minulle välillä aika rankkaa, paljon on ollut tekemistä ja touhua, kuitenkin sellaista, jota on halunnut tehdä, mutta kunto ei enää tahdo riittää kaikkeen, mitä haluaisi.
Osaan kuitenkin nauttia myös vain olemisestakin, osaan siis laiskotellakki:D

Mökillä on tänä keväänä vieraillut niin omia kuin kaverinkin lapsia perheineen ja Juhannusaattona velimies vaimonsa kera toi karaokelaitteet mökin kuistille ja laulu raikui surullisista uutisista huolimatta. Show must go on.

Minun lapsuuskodissani eleli 8 lasta, itse kolmanneksi nuorin.
Pientilalla oli joskus puutetta, isä oli sodassa ja tiukkaa oli jälkeenkin päin, mutta muuten sanoisin, että olen syntynyt rikkaaseen perheeseen ja olen saanut viettää onnellisen lapsuuden.

Tänä kesänä, Juhannusaattona saimme suruviestin ja enää meitä on täällä jatkamassa 7 lasta perheineen.


In Memoriam

Rakas veljeni, olit minua 5 vuotta vanhempi, ahkera, iloinen, nuorempana leikillisesti sanottiin Sinua Auervaaraksi ”viettelän” hiuskiehkuran ja iloisuutesi johdosta.

Olimme samoilla veneveistokursseilla ja veistelimme veneitämme, Sinulla oli isompi ja komeampi vene tulossa. Meri ja vesistö oli myös Sinulle hyvin mieluisia.

Olit aina valmis auttamaan tarvittaessa esim. silloin kun itse jäin leskeksi.

Kävit meillä viimeisen kerran n.kuukausi sitten tapaamassa vanhinta sisartamme ja hänen tytärtään, jotka olivat meillä käymässä.

Viikko ennen kuolemaasi soitin Sinulle kertoakseni toisesta veljestämme hänen joutuessaan isoon leikkaukseen pelätessämme pahinta.
Olit silloin vaimosi kanssa omalla kesämökillä. Olit soittanut veljellesi ja jutellut hänen kanssaan, etkä tiennyt, että itse olit lähellä viimeistä elonpäivää.

Sinulla oli elämässäsi paljon vastoinkäymisiä jos myötätuultakin.
Kotisikin jouduit rakentamaan pari kertaa uudelleen tulipalojen johdosta.

Poikasi, jonka kummi olin, menehtyi liian nuorena sairauskohtaukseen.

Nyt minun poikani, jonka kummi Sinä olit, on mukana kantamassa Sinua viimeiselle matkalle.

En tiedä mitä siellä jossain on, mutta toivon, että tapaat kaikki läheisesi ja että Sinulla on hyvä ja tuskaton olo.

Kiitos Sinulle kaikesta, hyvää matkaa!
t. pikkusiskosi