Tunnisteet

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vastauksia ja matkakertomusta

Pieni matkakertomus, vaikka itse en tuolla matkalla ollutkaan, vaan ystäväni ja hänen kuviaan ja hänen kertomanaan innostuin jekkuileen.

Vastauksia pienen kerronnan kera:

Kuvien yhteinen tekijä on Singapore, sillä kaikki kuvat ovat sieltä ja olenhan aikaisemmin kertonut että ystäväni lähti aika yllättäen tyttärensä tueksi ja seuraksi Singaporeen, kun he olivat vasta muuttaneet sinne ja siellä oli talossa hieman ongelmia. Olen tullut siihen tulokseen, että meillä täällä Suomessa on hyvät oltavat, vaikka asumme vaatimattomasti. Ei auta hienot isot lukaalit uima-altaineen, jos siellä vilistelee kaikenmaaliman ötököitä ja ilima on ko linnunmaitoo, mutta kuumempaa ja kosteaa. Mukava on käydä lomilla tällaisissa paikoissa, mutta enpä osaa kuvitella asuvani kahta vuotta.

Siirrytäänpä sitten noihin kuviin.
Kuva 1 ja 3 ovat samasta kuvasta ja ovat apinoita neuvonpidossa, mitähän lie suunnittelevat:D
Siellä oli kuulemma eri kokoisia apinoita puistoissa ja jos jäi niiden lähettyville seisomaan, saattoivat kiivetä päälle, muuten varmaan ihan kivoja, mutta kun ovat villejä, niin olisivat saattaneet vaikka vähän näykkäistä.

Apinat neuvonpidossa

Apinoiden valtaus


Kuva 2. on kadun ylle laitettuja ilmapalloja tulevia formulakisoja koristelemaan. Ne kisathan oli jo Singaporessa ja kuva on sieltä paikan päältä.

Formulakisat tulossa


Kuva 4. on erään pelikentän varoitustaulu, ilmeisesti pelkät kiellot eivät ole tehonneet, vaan on pitänyt laittaa noin vaarallinen pelotin.

Aika erikoinen varoitustaulu


Kaverini on kertoillut matkastaan, ovat olleet yösafarilla, joka oli ollut aika peloittavakin, siitä ei ole kuvia. Puita on ollut aika erikoisia, viuhkan näköisiä palmuja ja korkeita riukumaisia puita, paljon kauniita kukkia ja kaupunki niin suuri, etteipä sinne yksin oo ollu asiaa huonolla kielitaidolla.

Niin pieni on ihminen:D

Eipä tee mieli asua noin korkealla.


Tämä riittänee lyhyeksi matkakertomukseksi, kun en itse ollut mukana, oma passikin oli ehtinyt umpeutua, enkä minä ainakaan olisi yhden vuorokauden varoitusajalla pystynyt lähtemään, niin se vaan on. Helsinkiin menimme yhdessä, mutta itse paluumatkalla kiertelin sitten Helsingissä, Porissa, Tammelassa, Jyväskylässä, Ähtärissä, mökillä ja lopuksi kottiin.

Kiitos arvuutteloille, tais olla aika vaikeita:D

Kauniita ja erikoisia kukkia

lauantai 27. lokakuuta 2012

Yksi yhteinen tekijä

Tässäpä kuvia tai kuvien osia, näillä on yksi yhteinen tekijä, mikä? ja mitä nuo kuvat esittää?

Kuva nro 1.
Kuva nro 2.
Kuva nro 3.


Kuva nro 4.


Kerron pienen tarinan näistä sitten, kun olette hiukan arvuutelleet.
Hauskoja arvuutteluhetkiä tv. Plätty kera ystävänsä ( hän kun ei harrasta blogien kirjoittelua, mutta on muuten mukana, kun minä kerron ja arvuuttelen hänelläkin noita hauskoja kuvia samakasastakin)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tunnetko?





Tunteet – voi hyvä tavaton.
Meri/kotiranta



Meri kuule sieluni soitto
kuule lauluni huutoni mun
ota kyyneleistäni voitto
ne on suolaa kuin sielusi sun.”         













Ymmärrys hoi, älä jätä, aina ei millään jaksaisi, ei, ei, ei, vaikka kuinka olisin pitkämielinen, auttaako huuto - ei, auttaako itku - ei, auttaako nöyryys - ei, auttaako suru – ei, auttaako viha - ei, auttaako rakkaus – toivottavasti.


En aina ymmärrä ihmisten, tuttavien, läheisten, ystävien, viranomaisten ym. tekoja, vaikka kuinka yritän ja oon aika viisaski:). 
Miksi me usein tulkitsemme toisemme niin väärin ja tuotamme tuskaa? 

Välihuomautus; en puhu nyt pitkähköstä ja mieluisasta:D

Miksi me emme osaa kuunnella toista, toisen tuskaa? Minähän olen luonteeltani iloinen ja positiivinen – miksi nyt rintaa ahdistaa ja itkettää, miksi valvon, miksi ei minua ymmärretä?


Olen aina pitänyt syksystä, mutta nyt on ollut kesällä ja syksyllä liikaa surua ja ahdistusta ja ihan sopivasti samaan aikaan osui mieheni 14 vuotis muistopäivä.
Olin käynyt päivällä meren rannalla, illalla olin yksin kotona, kynttilänvalossa,
kuunnellen Adagiota http://youtu.be/XMbvcp480Y4 ja muistellen menneitä, kun en muuta voinut.


Miten selviämme voimakkaista tunnetiloista? – minulla se on musiikki, opettelin kaksi uutta laulua: ”Elämälle kiitos” http://youtu.be/YsuiW4xPoQw   ja ”Pariisin taivaan alla” http://youtu.be/dRNA2j2_I7E

En ole vielä päässyt yleisölle testaamaan – kyllä tämä taas kohta. 
Tämä kirjoittaminenkin vähän heleppas, huh huh.