Muistelen aikaa mennyttä, kun olimme pieniä lapsia. Kotini oli maalla, isäni sotainvaliidina hoiti pienviljelystilaa ja teki puusepän töitä. Äitini hoiti kahdeksan lasta maailmalle navetta ym. töiden ohella. Veljiä oli viisi ja kaksi siskoa, nyt meitä on jäljellä kolme poikaa ja kolme tyttöä, kun tänään tuli suruviesti, että veljeni nukkui ikiuneen vaikean sairauden murtamana. Vuosi sitten menehtyi toinen veljeni yllättäen.
On alkanut sukupolven vaihdos, panee ajattelemaan vakavasti.
Muistan, rakas veljeni, kun halusit kantaa viime vuonna toisen veljeni hautaan, vaikka itse olit jo silloin hyvin heikko ja pelkäsimme, että tuuperrut sen taakan alla, mutta urheasti kannoit.
Elämäsi elit voimakkaasti, olit hyvin aktiivinen, osallistuva ja kannustava. Jään kaipaamaan, hyvää matkaa.