Tunnisteet

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kun aika on...



Muistelen aikaa mennyttä, kun olimme pieniä lapsia. Kotini oli maalla, isäni sotainvaliidina hoiti pienviljelystilaa ja teki puusepän töitä. Äitini hoiti kahdeksan lasta maailmalle navetta ym. töiden ohella. Veljiä oli viisi ja kaksi siskoa, nyt meitä on jäljellä kolme poikaa ja kolme tyttöä, kun tänään tuli suruviesti, että veljeni nukkui ikiuneen vaikean sairauden murtamana. Vuosi sitten menehtyi toinen veljeni yllättäen.
On alkanut sukupolven vaihdos, panee ajattelemaan vakavasti.
Muistan, rakas veljeni, kun halusit kantaa viime vuonna toisen veljeni hautaan, vaikka itse olit jo silloin hyvin heikko ja pelkäsimme, että tuuperrut sen taakan alla, mutta urheasti kannoit.
Elämäsi elit voimakkaasti, olit hyvin aktiivinen, osallistuva ja kannustava. Jään kaipaamaan, hyvää matkaa.

                                 Pidit musiikista, laitan tähän Sinulle kitaraversiona Surujen Kitaran.

8 kommenttia:

  1. "Niin kuin aalto
    uittaa aallon
    yli valtameren,
    selviydymme mekin.
    Toinen toistamme tukien."

    Risto Rasa

    VastaaPoista
  2. Lämmin osanottoni myös täältä Espoosta !

    VastaaPoista
  3. Kukin vuorollaan...osanottoni Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Muistot jää ja lohduttavat.
    Myötätunnolla Ripranie

    VastaaPoista
  5. Hei Plätty rakas, en ole huomannut tätä, kun en ollut itsekään paljon, vaikka olen pari tarinaa nyt kesän aikana rustannutkin. Anteeksi ja lämmin osanotto suruusi, Sinulla on luopumisen kesät nyt peräkkäin. Halauksia, kauniisti muistelit yhteistä aikaanne, yhdyn tähän nättiin surujen sävelmään kanssasi.

    VastaaPoista